SINI Hargushay Primary School ja projektista kertova kyltti.
Tyypillistä maisemaa koulun reunamilta.
Koulupäivä on pitkä, klo 7.00-16.30, ja se alkaa ja päättyy ulkotöillä tai muulla ulkoilulla ja liikunnalla. Ne oppilaat, joilla on käveltävänään pisin koulumatka, noin kuusi kilometriä, pääsevät tosin lähtemään kotiin heti teoriatuntien jälkeen. Oppilailla ei ole eväitä, joten ne jotka eivät ehdi käymään kotona ruokatunnilla ovat koko päivän syömättä – suurin osa siis – eikä iso osa kuulemma saa aamulla myöskään aamupalaa. Tämä ruokahuolto on huolettanut minua erityisesti: ei voi odottaa kasvavan lapsen keskittyvän, oppivan ja motivoituvan koulussa istumiseen, jos ei saa koko päivänä mitään syödäkseen. Ilokseni juuri tänään sain huoleeni Sinituotteelta positiivista vastakaikua eli luvan alkaa järjestää asiaa. Oi, olen aivan innoissani! Tosin yritykseni tulla tänne tekemään ”jotain ihan muuta” kuin kehittämisprojekteja on juuri kokenut kolauksen...
Täällä lehmät laiduntavat vapaana ja vaikka yleensä paimenet niitä saattelevatkin, moni haluaa merkata selkästi omat eläimensä sekaannusten välttämiseksi.
Opettajat esittelemässä koulun lähettyvillä sijaitsevaa lehmien juomapaikkaa. Seutu on siitä onnekas, että kahdesta eri lähteestä virtaa vesijohtoja pitkin vettä alueelle eli puhdasta vettä on kohtalaisen helposti kaikkien saatavilla.
Paikallinen pihapiiri koulun naapurissa. Suurin osa Hargushayn sivukylän taloista on tämän kaltaisia majoja, tiilitalot ovat harvassa. Elämä on erittäin vaatimatonta ja vain 15% aikuisista osaa lukea.
Ensimmäisen yön jälkeen ristin oman sänkyni Seläntappajaksi, koska olin pyörinyt sen kovalla patjalla puolen yötä saamatta kunnolla nukutuksi. Aamulla mietin voisinko pyytää toista peittoa pehmikkeeksi tai miten muuten voisin täällä auttaa asiaani ja tehdä sängystäni mukavamman – pitihän minun kuitenkin nukkuman siinä useampi kuukausi. Lounastauolla vierailimme naapurissa, erään oppilaan kotona, ja siellä näin tämän sängyn lehmäntaljoineen. Päätin että oma sänkyni saa luvan olla aivan riittävän hyvä ja selkäni saa luvan tottua siihen.
V-kids plus/miinus yksi & minä suolajärvellä. Lapset ovat kovin kiinnostuneita minusta ja aina tilaisuuden tullen haluavat kulkea käsi kädessä tai kantaa reppuani.
Kuivana kautena suolajärvi kuivuu tasangoksi, josta kaivetaan suolaa härkien avustuksella. Nyt vesi on palannut järveen ja nostettu suola on rannalla valkeina kasoina, joista jokaisella on oma omistajansa.
SINI Hargushay Primary Schoolin rehtori on pukeutunut kävelyretkeämme varten paikallisella huolellisuudella: päivä on pilvinen, joten on parasta varautua toppatakilla ja pipolla. Samana pilvisenä päivänä sain ensimmäiset auringonpolttamani – pitkähihaisesta paidastani huolimatta.
Suolajärveltä palatessamme sain kutsun erääseen majaan juomaan paikallista kotipolttoista, piwaa, kolmen asian äärelle kerääntyneen miehen kanssa. Niinpä minä ja kaksi seuralaisistani änkesimme itsemme isäntiemme lisäksi pikkuruiseen majaan ottamaan tuikut Fanta-pullosta. Samalta maistui kuin Suomessakin.
Sunnuntaiset letitystalkoot seinänaapureidemme kuistilla. Kaikilla oppilailla on sukupuolesta riippumatta lyhyeksi leikattu tukka sen puhtaana pitämisen helpottamiseksi alkeellisissa oloissa, mutta lähes kaikki naisopettajat pitävät oman tukkansa kurissa letittämällä sen. Minun hentoja hiuksiani täällä on ihmetellyt ja hiplannut moni, mutta päänpudisteluista huolimatta jotain saatiin niihinkin aikaan ihan kotikonstein. Hyvä niin, koska ponnari pitää hiukseni kurissa vain vaivoin ja auki leuhottava tukkani oli ehtinyt jo saada moiseen tottumattomilta osakseen ystävällisen arvion, että olisi parempi jos pitäisin sen kiinni :)
Koulun viereistä peltoa kynnetään, kasvukausi on aluillaan. Gendabin kylässä on myös yhteensä kuusi traktoria, joten hevosvoimiakin on paikoin käytettävissä.
Kävimme koulun kalalammikolla kalastamassa lounasta. Kalat kypsyttävät hedelmöitetyt munat suussaan, joten jos tällainen kala sattui saaliiksi, se laskettiin takaisin veteen.
Puuron keittoa paikallisessa keittiössä. Koulun välineet ovat tähän verrattuna edistykselliset, mutta silti tunnen olevani täällä lähes kädetön ruoanlaiton suhteen. Puuron sekoittamiseen sentään kykenin.
Kirkonmenojen valmistelua paikallisessa luterilaisessa kirkossa.
Suutari ompelemassa kenkieni repsottavia pohjia.
Kun täällä sataa, täällä sataa yleensä kunnolla ja maa muuttuu nopeasti punaiseksi mutavelliksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti