Tansaniaa tarjoiltu opiskelijoille

Tänään pidin Laukaassa Bovallius-ammattiopiston opiskelijoille kaksi tilaisuutta, joissa kerroin kokemuksiani Tansaniasta. Yritin valita kuvia mahdollisimman konkreettisista aiheista sekä jonkin verran kuvia, jotka edes etäisesti liittyisivät meillä opiskeltaviin asioihin. Lisäksi toin paikalle kankaita, keihäitä, eebenpuisia eisineitä ja muuta aarteistoa.

Tilaisuudet kestivät noin tunnin kumpikin ja ne olivat ainakin minulle itselleni todella mukavia: opiskelijat olivat hyvin mukana ja esittivät ison joukon hyviä kysymyksiä: miksi afrikkalaisilla on musta iho, mitä villieläimiä näin, millainen on paikallinen hedelmätori, oliko kaktuspuissa piikkejä, mitä kieltä siellä puhutaan ja millaisia käsitöitä Tansaniassa tehdään? Opiskelijat lähettivät alkuvuodesta Harghushayhin myös kirjeitä ja oli hienoa näyttää autenttisin kuvin, että ne ovat löytäneet tiensä perille.

Olen työskennellyt kohta 10 vuotta Bovallius-ammattiopiston (aiemmin Kuhankosken erityisammattikoulu) palveluksessa, mutta viime vuosina ensin kv-hankkeen ja sittemmin viestinnän vallattua työaikani, tapaan opiskelijoita nykyään harmittavan vähän. Siksi tällaiset päivät ja kohtaamiset ovat aivan ihania, hyvin tärkeitä minulle. Ja sen myötä ei vaan voi välttyä kaipaamasta opettajan työtä Tansaniassa, vaikke se aina helppoa ollutkaan. Individualisti kaipaa yhteisöä, asioiden kanssa painija nenätysten olemista?

Mutta kiitos kaikille päivästä, saadusta palautteesta ja syntyneistä keskusteluista - jäi hyvä mieli!

Iloisia jälleen- ja ensitapaamisia tiedotustilaisuudessa

Olen ollut nyt kuukauden kotimaisemissa ja blogissa on ollut luvattomankin hiljaista. Kotiutumisessa, työssä ja elämässä on ollu sen verran ajattelemisen aihetta, että Tansanian kokemukset ja kaipaus on painettu pinnan alle odottamaan sitä, että on taas voimia päästää ne iholle, aikaa katsoa niitä kunnolla.

Viime viikolla tuli eteen yksi niistä hetkistä, jotka ovat väkisinkin saaneet minut palaamaan ajatuksissani Tansanian taivaan alle: osallistuin Sinituotteen tiedotustilaisuuteen, jossa kerrottiin tiedotusvälineille ja omalle henkilöstölle projektin vaiheista ja minun ja Anjan kokemuksista paikan päältä. Valmistautuessani tapahtumaan kaivoin esiin kaikki ne kuvat, jotka ovat koneellani yhä koskemattomana ryppäänä, lajittelematta, karsimatta. Totesin, että hyvistä järjestelyaikomuksistani huolimatta kuvat olivat kuukauden jälkeenkin yhtä sekaisin ja käsittelemättä kuin kokemukset. En ollut juurikaan ajatellut kumpiakaan ja siinä ne taas olivat: kuvat tietokoneen näytöllä ja tunteet pinnassa, tuttuna möykkynä sydänalassa.


Tiedotustilaisuuden osallistujia Sinituotteella, Hausjärvellä, Erkylän kartanon mailla.

Tiedotustilaisuus järjestettiin Hausjärvellä, Erkylän kartanossa. Kartanon päärakennus on rakennettu 1800-luvun puolivälissä ja miljöö erittäin viehättävä. Erkyläjärven rannalla sijaitsee myös Suomen ensimmäinen kansakoulu, 1857 toimintansa aloittanut Eskon koulu, jonka toiminnan kartanon rakennuttaja ja silloinen omistaja Johan Reinhold Munck rahoiti. Ja nyt, 150 vuotta myöhemmin, Munckin perilliset ovat rakentaneet koulun Tansaniaan. En voi kieltää etteikö ajatus olisi minusta viehättävä; se kuinka paikalla ja suvulla on historia, josta punoutuu tarina vuosisatojen yli nykypäivään ja että siinä tarinassa on sijaa hyvyydelle.

Sinituotteen henkilökunta otti minut erittäin lämpimästi vastaan ja kaikki vaikuttivat vilpittömän kiinnostuneilta projektista. Näen blogini tiedoista, että Sinituotteen väkeä on käynyt ahkerasti ja säännöllisesti lukemassa myös tätä blogia eli kiinnostus ei tiivistynyt vain yhteen satunnaiseen iltapäivän hetkeen. Kiitos siitä kaikille teille jotka Erkylässä tapasin ja teillekin joita en tavannut: osallisuuden ja yhteisen tekemisen henki välittyi ja lämmitti - teissä ja firmassanne on jotain omanlaistaan taikaa.

Erkylässä tapasin myös matkaystäväni Anjan ensimmäistä kertaa kotiinpaluuni jälkeen ja ilo oli varmasti molemminpuolista. Tapasin vihdoin myös Johanna Hamro-Drotzin, joka vastaa Sinituotteella kouluprojektista ja jonka kanssa olemme vaihtaneet lukemattoman määrän sähköposteja ja puhuneet puhelimessa, muttemme koskaan tavanneet. Tuntui silti kuin olisimme vanhoja tuttuja. Lisäksi tapasin Johannan vanhemmat, Ilkka ja Monica Brotheruksen. Nämä ihmiset ovat saaneet aikaan sen, mitä minä Harghushayssa näin ja josta opin olemaan ylpeä ja jonka pieneksi osaksi myös minä olen tullut.


Mirja ja Anja - iloinen jälleennäkeminen tansanialaisissa tunnelmissa.

Paikalla oli myös lehdistön edustajia. Kuvia katsettiin, kangoja leviteltiin, kertomuksia kerrottiin, muistoista tehtiin faktoja, kysymyksiin vastattiin ja virallisen osuuden jälkeen projektin tulevaisuudesta keskusteltiin kartanon kuistilla niin, että päivä ehti jo taipua illaksi ennen kotimatkaa. Päivä oli hyvä. Lämpimät ajatukset siivittivät kotimatkaani halki suomalaisen maiseman ja valoisan kesäillan.

Jotkin asiat eivät muutu ja yksi niistä on näemmä tämä runsassanaisuuteni. Halusin vain lyhyesti kertoa, että Sinituote järjesti tiedotustilaisuuden, jossa tapasin hienoja ihmisiä ja jonka ansiosta ja takia olen joutunut aloittamaan taas omien kokemusteni ja ajatusteni työstämisen. Siinä se lyhykäisyydessään.

Mutta kun niin paljon on aina kerrottavaa! Ehkä se on vähän turhaakin tarinointia, mutta ehkä kuitenkin lopulta ihmiselle onneksi - silloin asiat yhä koskettavat, ihmiset kohtaavat, ajatukset ja sanat elävät elämäänsä.