Nyt on sitten koettu sekin pelonsekaisesti odotettu tilanne, että lapsi sairastui täällä reissussa ja tietenkin juuri täällä Gendabissa/Harghushayssa eli ehdottomasti ja taatusti maalla. Pari päivää piti kuumetta, tyttö oli väsynyt, söi huonosti ja yöt pyörittiin levottomasti.
Yöt siis menivät niin, että tyty pyöri levottomasti ja sen myötä myös me vanhemmat. Vaikka makuuhuoneen suihkuttaisi moskiittomyrkyllä illalla, ehtii näitä ystäviä useimpina öinä kuitenkin taas kertyä ennen aamua, kun ikkunat ei täällä ole koskaan ihan niin justiinsa tiiviit. Joten jos tietää jo illalla, että lapsi nukkuu huonosti ja kaipaa juottamista tai rauhoittelua monta kertaa yössä, on helpointa ja varminta ottaa hänet viereen nukkumaan eikä pomppia verkon alta toisen alle.
Kun vuoden ja kuukauden ikäinen lapsi sairastaa näinkin vieraassa paikassa, sitä ehtii kieltämättä ajatella kaikenlaista. Esimerkiksi sitä, että malarian riski on aina olemassa estolääkityksestä huolimatta. Ei tullut mitään hätääntymisen tunnetta, koskapa vointi oli koko ajan ihan kohtalainen ja luotimme siihen että tarvittaessa saamme järjestettyä kyydin lääkärille. Mutta sanotaan vaikka niin, että olisipa kiva jos tyty jatkossa pysyisi terveenä.
Mutta ei tuo sairastaminen täällä niin kovin erilaista ole, vaan tuntuu menevän ihan justiinsa niin kuin kotonakin: ensin sairastaa lapsi ja pari päivää sen jälkeen minä, mutta vähän pidempään ja vähän pahempana. Eli kolmatta päivää tässä palelen ja hikoilen vuoronperään ja toivon, että huomenna jo helpottaisi.
Tytön kuumeilua siis kesti vain muutaman päivän ja jotain kohtalaisena pysyneestä kunnosta kertoo se, että ensimmäiset kunnon askeleet otettiin tänä aikana. On typy jonkun askeleen aiemminkin ottanut, mutta nyt kehtaa sanoa, että käveli pienen pätkän. Eihän tuo nyt sentään juoksentele ympäriinsä eli vähän vaatii vielä lisätreeniä. Tosin liikkumismuodosta riippumatta tuntuu menevän vauhdilla ympäriinsä joka tapauksessa...
Ensimmäinen kävely ikuistui kameralle lähes vahingossa.
Olen toisaalta odottanut tätä innoissani, sillä kävelevä lapsi täällä tarkoittaa edes vähän puhtaampaa lasta, pientä helpotusta sadepäivien alati märkien/kuraisten lattioiden kanssa ja mahdollisuutta käyttää mekkoja ja muita hellevaatteita polvista ohuiksi kuluvien housujen sijaan. Toisaalta melkein hirvittää, sillä tämä tarkoittaa vieläkin ehtivämpää lasta.
Tällä hetkellä esim. betonilattiaisella takapihalla konttaillessaan tyttö pysyy talon puolella varjossa, koska auringossa maa on liian kuumaa kontata ja koskea käsin. Tämä pitää hänet päiväsaikaan edes jollain lailla loitolla keittiön itsensäpolttamismahdollisuuksien ääreltä. Ja pihan nurkassa olevasta vessastakin niin kauan, kunnes varjo jossain vaiheessa päivää ylttää sen ovelle asti... Mutta kohta tämä rajoite on mennyttä.
Auringon ja varjon raja, avulias lapsenvahti.
Ja vielä yksi kuvaesimerkki Babatista, joka ehkä hiukan valottaa miksi kävelemisessä on puolensa ja puolensa. Kun ei tuota lasta kävelemättömyyskään pitele, vaan tytsy suunnistaa heti silmän välttäessä guest housesta kontaten kadulle ihailemaan vilinää, niin entäs kun se kävelee?? Parissa viikossa se varmaan oppii heilauttamaan itselleen taksin?
HUOM! Koska lapseni ei pysty antamaan minulle lupaa kuviensa julkaisuun ja vaikka pystyisikin, olen joka tapauksessa erittäin kriittinen (mutten siis totaalikieltäytyjä) lasten kuvien avoimessa verkossa julkaisemisen suhteen, joten käytän blogissa hänestä ensisijaisesti kasvottomia kuvia. En voi tietää varmaksi, mutta toivon että aikuistuttuaan hän tulee hyväksymään tämän periaatteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti