Nyt ei ole riemulla rajaa: koululle tuli kiikut! En tiedä onko kukaan lapsista koskaan aiemmin päässyt kokeilemaan kiikkua, mutta niiden aiheuttamasta innostuksesta päätellen ei ainakaan moni. Aina kun oppilailla on vapaa-aikaa, kiikkujen ympärille kerääntyy suuri joukko oppilaita toiveikkaina saamaan vuoron kokeilla. On aivan mahtava kuunnella sitä kiljahtelua ja äänten sorinaa, joka tuosta joukosta lähtee, sillä sen kaltaiset leikkimisen äänet ovat tähän asti koulunpihalta puuttuneet.
Kahden kettinkikiikun lisäksi tilasimme paikalliselta hitsarilta myös keinulaudan etenkin pienempien oppilaiden iloksi. Hankinnat tehtiin Sinituotteen henkilökunnan keskuudestaan keräämillä lahjoitusrahoilla eli tämä ei ole osa Sinituotteen virallista kouluprojektia, vaan heidän työntekijöidensä henkilökohtainen panos asiaan. Ohjeistus kuului: ”Jotain suoraan lapsille.”
Keinulauta - jotain suoraan lapsille.
Itse en siis ole Sinituotteen leivissä, vaan olen täällä mieheni kanssa vapaaehtoispohjalta edistämässä kolmen kuukauden ajan tätä projektia, johon sotkeennuin kohtalon oikusta pari vuotta sitten. Tulin silloin Harghushayhin vapaaehtoisena opettamaan englantia, mutta Sinituotteen tavoitteellinen tapa toteuttaa kouluprojektia sekä sen omistajien ja työntekijöiden vilpitön innostus asiaan ovat ilmeisesti tarttuneet, koskapa löysin itseni taas täältä Harghushaysta ja tällä kertaa kaulaani myöten asiaan sotkeutuneena.
En voi sanoa tuntevani Sinituotteen henkilökuntaa mitenkään hirveän hyvin, mutta sen verran olen kuitenkin osaan heistä jo tutustunut projektin myötä, että vallitseva hyvä ja välitön henki ei ole voinut jäädä huomaamatta. Kun kuulin keräyksestä ja siitä että minä joutuisin päättämään kuinka rahat täällä käytetään, halusin tehdä niillä jotain, joka tekisi lapset aidosti iloisiksi – jotain mikä viestittäisi sitä hyvää henkeä.
Toivon kovasti että lahjoittajat ovat tyytyväisiä, sillä tähän asti olen pitänyt asian yllätyksenä! Ainakin lapset ovat kovasti tohkeissaan: tämä tuntuu olevan hauskinta mitä he ovat pitkään aikaan tai ehkä ikinä tehneet. Uutuudenviehätys loppuu aikanaan, mutta uskon että ilo jatkuu sen jälkeenkin. Ja uutuudenviehätystä tulee pitkittämään se, että jouduimme kahden päivän jälkeen ottamaan kiikut alas ja palauttamaan ne hitsarille korjattavaksi, kun ketjujen kiinnitysmekanismi oli käyttömäärään suhteutettuna liian heikko ja toimimaton, joten toteutustapaa pitää muuttaa.
Täällä tuskin löytyy muutaman sadan kilometrin säteellä toista samanlaista kiikkua josta katsoa mallia, joten jos joku lukijakunnasta haluaa jakaa asiantuntemusta tai lähettää valokuvan tai piirroksen ketjukiikun ketjujen hyvästä saranoinnista, niin otamme kiitollisina vastaan! Eikä tämä ole vitsi. Enpä arvannut että Tansaniassa tällaisenkin pienen asian selvittäminen ja kunnollinen toteuttaminen voi aiheuttaa projektityöntekijälle näin paljon päänvaivaa.
Isommat oppilaat ovat kiikuista aivan yhtä innoissaan kuin pienemmät. Vauhdit ovat alkuvarovaisuuden jälkeen jo sen verran hurjia, että kiinnitysmekanismin on oltava takuuvarmasti turvallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti