Ei se matka, vaan perille pääseminen?

Sanotaan että matka on tärkeämpi kuin perille pääseminen, mutta tällä hetkellä tunnelma on melkolailla päinvastainen: onpa hyvä olla ainakin hetken verran perillä eikä matkalla!

Ollaan nyt Babatissa eli toisessa tukikohdassamme ja asetuttu edes jotenkuten Mr. Kahemben guest housen tiloihin. Matka meni kyllä hyvin, mutta pari hyvin lyhyeksi jäänyttä hotelliyötä ja päivän verran matkalaukkujen roudaamista, 7000 km lentokoneessa istumista, passintarkastus- ja viisumijonoja, autossa istumista ja päälle päätteeksi ”pakollinen” ostospäivä Arushan helteessä veivät veronsa.

Mutta jos nyt aikuisia vähän ryydyttikin, niin tyty oli kyllä olosuhteisiin nähden ihan super-reipas, vaikka ihmiset, maisemat, paikat ja lämpötilat vaihtuivat koko ajan – jaksoi jopa olla aloillaan melkein koko pitkän lennon, vain nukahtamisen vaikeus lentokoneessa pisti muutaman kerran kiukuttamaan. Myös ostoskierros kantorepussa istuen hikisissä pikkuputiikeissa ja sitten paikallisessa ”the marketissa” Shopritessa kierrellen sujuivat myös äimistyttävän hyvin. Isossa kaupassa pääsi sentään kärryihin ja kun yhdessäkään lukuisista ostoskärryistä ei ollut ehjää istumaosaa, niin sitä lystimpi oli vallata koko kärry,  keekoilla vesipullolaatikon päällä ja touhuta omiaan.

Babatissa on jo ehditty pitää vähän projektipalaveria ja saada niitä ajatuksia kasaan, mutta muuten on kovin sekavaa oleminen vielä. Lastenhoitajan kanssa vasta tehdään tuttavuutta, tavarat hakee paikkaansa eikä huoneissa ole mitään kaappeja tms. mihin niitä voisi järjestellä tai nostaa pienimmän ulottumattomiin,  tytyn ruokailut, aurinkorasvat, päiväunet ja muut pitää koko ajan miettiä erikseen (rutiinit syntyvät sitten aikanaa) ja lisäksi puhelinyhteyksien ja nettiliittymän avaaminen on vaatinut melkoista temuamista ja aivojumppaa. Ei siis puhettakaan että kolmestaan voitaisiin asua ja tehdä vielä töitäkin yhdessä huoneessa, ainakaan ennen kuin saadaan tavaroita eri osoitteisiin.

Mutta jotain tuttuakin tässä on: jo lentokentällä tuoksui ja kuulosti ihan tutulta öiseltä Tansanialta, tähtitaivas oikesti ON kirkkaampi täällä, vaatimaton swahilin sanastoni alkaa palautua ja guest housen huoneessa nro 7 näyttää asuvan edelleen se sama vaalea lisko kuin viimeksikin. Blogin pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa sen herättäneen hämmennystä aamupöytäkeskustelussa teemalla: ”There is a blond geek in my room.”

(On muuten pakko vielä todeta, että vaihdettuani muutaman vaipan lentokoneen vessassa – sinänsä onnistuneesti mutta ahtaasti – olen entistä vahvemmin sillä kannalla, että elokuvien kiihkeät kohtaukset vastaavissa tiloissa liioittelevat sekä tilenteen jänittävyyttä että miellyttävyyttä.)