keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Karjavarkaat tuomiolla

Kerroinkin jo joskus aiemmin yöllisestä intiaanien kutsuhuutoa muistuttavasta "Ohojoooda" -huudosta, jolla kootaan kyläläiset yhteen, kun jollakulla on ongelma. Tuolloin huuto kantautuu eri puolilta kylää, voimakkaampana läheltä ja vaimeampana kaukaa. Olin kuullut tätä jo yhtenä yönä, joten eräänä aamuna herätessäni ohojadan keskelle, tiesin jo mistä oli kyse enkä ihmetellyt asiaa sen kummemmin. Perhe kuitenkin ihmetteli. Yleensä huutoa kuulee vain öisin, kun on vaikkapa karjaa kateissa tai on sattunut onnettomuus, ei päivän valjettua.

Asia ei selvinnyt meille aamusta, mutta päivällä eräs opettaja tuli hakemaan minua sanoen, että hän haluaa minun näkevän jotain mitä on tapahtumassa. Koulun tontin viertä kulkevaa tietä pitkin oli saapumassa suuri, keppejä heiluttava ja laulava joukko. Edellä kulki pari lehmää ja vuohia, ihmiset vaikuttivat riehakkaan iloisilta. Aamuisten huutojen syy selvisi: karjaa oli varastettu ja nyt karjavarkaat oli saatu kiinni.
Tarina kertoi, että lehmiä oli varastettu vain yksi, joten en tiedä liittyivätkö joukon edellä kulkevat lehmät varkauteen vai eivät.

Neljästä varkaasta kolme oli saatu kiinni. Yksi oli varastanut lehmän, loput kuljettaneet sitä ketjussa eteenpäin. Lehmän varastanut mies oli varastanut aiemminkin ja hänet oli selvästikin piesty: rinnuksilla oli verta ja vaatteet repeytyneet. Ilmeisesti myös toinen miehistä oli saanut osansa, mutta kolmas vaikutti ehjältä. Minulle selitettiin että täällä varkaan kohtelu riippui paljon tämän omasta asenteesta: katuva ja nöyrä sai paremman kohtelun kuin koppava, julma tai rikoksen uusiva. Varkaat kulkivat kädet paidoilla solmittuina ja paljain jaloin. Avojaloin täällä ei voi juosta pakoon, sillä maa on monin paikoin täynnä teräviä pieniä "piikkipalloja", jotka tarttuvat kiinni kenkään tai jalkapohjaan ja tekevät kipeää. Minun kengänpohjani olivat täynnä niitä ja olin vain kävellyt koululta parisataa metriä kokoontumispaikalle. Paljain jaloin en olisi kävellyt metriäkään.


Joukko saattoi varkaat kokoontumispaikalle, jonne miehet lopulta istuutuivat varkaiden seistessä joukon edessä, puuhun nojaten. He olivat maanviljelijöitä ja paimentolaisia, mutta tänään jokainen oli soturi ja osallistunut vihollisen kiinniottamiseen, siitä juhlinta. Mutta ihmiset olivat myös vihaisia. Varkaat oli jo tuomittu luovuttamaan yhteisölle kaikki lehmänsä, joita oli yhteensä viisi. Toinen riemukas joukko toi ne hetken päästä lähelle kokoontumispaikkaa, myös keppejä heilutellen ja laulaen. Nyt piti vain päättää mitä varkaille tehtäisiin seuraavaksi, mikä olisi lopullinen tuomio. Tätä varten joukko siirtyi uuteen paikkaan ja me poistuimme takaisin koululle, sillä työpäivä oli yhä kesken. Alkuperäiselle kokoontumispaikalle jäi vain kaksi naista, joista toinen itki. Hänen perheensä oli menettänyt kaikki lehmänsä. Hän oli varkaan vaimo.

Joka tapauksessa tiesimme jo silloin, että mikä ikinä varkaiden kohtalo olisikaan, he olivat onnekkaita ollessaan tuomiolla Gendabissa. Tammikuussa, kuukautta aiemmin, oli läheisessä Dirman kylässä karjavaras ensin piesty henkihieveriin ja tämän ollessa yhä elossa, poltettu elävältä. Korruption takia moni poliisille luovutettu varas ostaa itsensä vapaaksi hyvin nopeasti, joten ihmiset ovat usein hyvin vihaisia ja katsovat, että varas saa rangaistuksen ainoastaan, jos he antavat sen itse. Monet uskovat, että ainoa keino lopettaa varkaudet on rankaista niistä niin kovasti, ettei niitä uskalleta tehdä. Elävältä polttaminen jaloista aloittaen ei kuulemma ole mitenkään tavattoman poikkeuksellista, vaikka laitonta tietysti onkin. Mutta Gendabissa ihmiset ovat sivistyneempiä, tiesimme ettei varkaita vahingoitettaisi vakavasti.



Myöhemmin kuulimme, että varkaat oli lopulta luovutettu poliisille. Myös neljäs mies ilmoittautui itse poliisille sanoen, että nämä ihmiset jahtaavat häntä syyttä suotta. Hän sattui olemaan sen miehen setä, jolta lehmä oli alun alkaen viety ja sukulaisuuden takia alkuperäinen uhri halusi auttaa setäänsä. Hän meni poliisin puheille anomaan vapautusta. Tämä ei miellyttänyt kyläläisiä, joille varas oli varas, riippumatta siitä kenen huonetta ja sukua tämä oli. Niinpä suuttuneet kyläläiset rukoilivat yhdessä onnettomuutta miehelle, joka oli lähtenyt pelastamaan väärille poruille hairahtanutta sukulaistaan.

Täällä rukous on vahva ase ja varsin usein käytetty. Esimerkiksi kerran aiemmin joku oli sytyttänyt perheen talon palamaan ja koko perhe oli kuollut. Tekijästä oli epäily, mutta kukaan ei voinut lopulta todistaa sitä varmaksi. Niinpä kyläläiset yhdessä rukoilivat: "Me emme tiedä kuka tämän teki, mutta sinä Jumala tiedät, koska olet hänet luonut. Rankaise häntä antamalla hänelle sama kohtalo, jonka hän antoi muille, polta hänen talonsa äläkä annan hänen enää nähdä seuraavaa kuuta." Mies, jota moni oli epäillyt, kuoli kynttilästä syttyneessä tulipalossa, alle kuukauden kuluttua tapahtumasta. Paikallisten usko näiden rukousten voimaan ja Jumalan oikeudenmukaisuuteen on vahva.

Koska näyttöä ei ollut, neljäs mies pääsetettiinkin lopulta menemään ja hän sai pitää lehmänsä. Opettajat arvelivat, että hänet tullaan sulkemaan yhteisöstä eikä kukaan auta häntä missään asiassa, mikä tekee elämästä hyvin hankalan. Luultavasti ainoa keino saada anteeksiantamus, on luovuttaa suosiolla lehmänsä ja sitten teko katsotaan kuitatuksi.

Lopputulos siis oli, että varkaat veivät yhden lehmän, mutta menettivät viisi, yhden varkaan päästessä pälkähästä – ainakin vielä tässä vaiheessa. Joitakin päiviä myöhemmin varkailta viedyt lehmät teurastettiin ja niistä laitettiin ruokaa, jonka kyläläiset söivät yhdessä, hyvällä ruokahalulla. Ja kuinka kävikään varkauden alkuperäiselle uhrille, lehmien omistajalle? Hän sai kyllä lehmänsä takaisin, mutta joutui moottoripyöräonnettomuuteen vielä samana päivänä, kun sai päälleen pahan rukouksen. Sairaalassa maatessaan hän oli luvannut luovuttaa yhden häristään yhteisölle, jotta nämä lakkaavat rukoilemasta hänelle lisää onnettomuutta eli hän on nyt yhden lehmän sijasta yhtä härkää köyhempi. Sen pituinen se draama.

1 kommentti:

  1. Tuntuu melkoisen rankalta rangaistukselta, mutta jospa se tehokaakin paremmin kuin meidän vankila systeemimme jossa vanki laitostuu ja passivoituu. Monesti meidän kulttuurissa vanki haluaa jopa takaisin vankilaan ja tekee siksi uusia rikoksia... Asiat ovat siellä niin toisessa perspektiivissä ja niitä on kyllä hyvä meidänkin miettiä ihan eri kantilta. Kiitos taas uusista ajatuksista. Pakkasta täällä on ollut jo toista viikkoa yli kolmenkymmenen ja alamme olla jo aika jäisiä siihen (kypsyydestä lie turha puhua vielä)Mutta minä porskutan umpirakastuneen voimalla, kannatti olla Jyväskylän näyttelyssä ja käydä treffeillä sillä reissulla;)
    Terhi

    VastaaPoista